Terveyshaasteita

Nykyisen vuosikalenterini takakannessa on teksti ”Tämä kalenteri on omistettu vastarannankiiskille ja epäkohtien korjaajille.” Osuu hyvin tälle vuodelle, minun ehdokasvuodelleni, vaalivuodelle. Toinen asia on miten hyvin tuo epäkohtien korjaaminen toteutuu. Politiikka on yhteistyötä, minun näkemykseni epäkohdasta on ehkä toinen kuin naapurin näkemys, ja vaikka epäkohdasta sinänsä ei olisi epäilystäkään, niin korjausehdotuksemme voivat lähteä täysin eri suuntiin. Neuvottelun paikka.

Tämän vuoden kiihkeä aihe on korona, koronarokotteet ja niiden kohdentaminen. Olen kuullut ja lukenut jos vaikka mitä perusteita, miksi juuri puhujan tai kirjoittajan edustaman ryhmän tulisi tuo rokote saada ensisijassa ja heti nyt: koska maksaa veroja, koska haluaa takaisin entisen elämänsä, koska lapset kärsii, koska haluaa halata mummua, koska puhuja on määritellyt itsensä riskiryhmään, koska nyt vain on siihen oikeutettu ja muitakin syitä. Tietyssä mielessä ihan valideja nuo kaikki: yhteiskunnan palvelut pyörii veronmaksajilla, ns entinen elämä on ollut toivottavasti ihan kivaa, osalle lapsista ja nuorista korona-aika on ollut tosi kovaa ja tulevaisuuteen vaikuttavaa, mummoja ei ehkä ole paljon halailtu viime aikoina, ajatuksella (vaikka vähän harhaisellakin) riskiryhmään kuulumisesta voi olla melko katatoninen vaikutus ihmisen elämään ja niin edelleen

Covid-19 muunnelmineen tuskin häviää ilman kaikki kattavaa rokotusohjelmaa, kaikki kattavaa maailmanlaajuisesti. Isorokko rokotettiin pois, polio on rokotteilla hallittavissa, tuhkarokko harvinaistui, kulkutaudit yleensäkin. Pääasia on, että rokote mitä nyt käytämme on tehokas ja turvallinen, ilman rankkoja sivuvaikutuksia ja täysin ilman loppuelämään vaikuttavia haittoja kuten sikainfluenssa rokotteessa oli, vaikkei niiden määrä suhteessa rokotettuihin niin suuri ollutkaan. Kesäkuuhun 2018 mennessä 323 henkilöä haki ja 235 sairastunuttaa oli saanut myönteisen päätöksen Lääkevahinkopoolin korvausrahastosta, https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00908 Yksikin vastaava tapaus on silti yksi liikaa. Henkilökohtaisesti voin odotella koronarokotetta kaikessa rauhassa. Nykytiedolla ei tarve suojautuakaan noin vain poistu, vaan nykyiset varotoimet voivat jatkua pitkään.

On totta että odottelu maksaa, jokainen karanteenipäivä maksaa jollekin jotain, jokainen vakavasti sairastunut vielä enemmän ja terveydenhuollon kantokyky on rajallinen. Epidemian jälkeenkin on terveysongelmia, etenkin niitä, jotka jäivät epidemian aikana korjaamatta. Hammashoito, terveysasemat, kouluterveydenhoito ja neuvolat tulevat varmasti olemaan haasteellisia paikkoja. Osassa haastetta oli jo ennen koronaakin.

Kaiken tuon keskellä tulisi myös huomioida terveydenhoidon henkilöstön jaksaminen, alalla pysyminen. Vaatimukset kasvavat, korvaukset tehdystä työstä eivät. Terveydenhuolto ei missään kunnassa ole ikinä ollut työntekijän vapauden airut, ja koronaepidemian aikana valmiuslaki puuhailut toivat sen karmaisevalla tavalla esiin. Terveydenhuollossa ei tehty etätyötä vaan mentiin ihan paikanpäälle, useinmiten vielä bussilla.

Vielä ei tiedetä kasvattiko korona-aika myös terveyseroja. Sen selvittäminen ja ennen muuta niiden vähentäminen ja poisto on haaste tulevaisuudelle. On selvää, että ihminen joka pystyy menemään halutessaan/tarvitessaan näyttämään jokaista kokemaansa terveyshaittaa pätevälle yksityislääkärille on paremmassa asemassa vakavien tautien toteamisen ja hoidon aloituksen suhteen, kuin se joka on joutunut odottelemaan viikkoja terveysaseman vastaanotolle ja sen jälkeen julkisen puolen tutkimuksiin. Onneksi nuo tilanteet ovat kuitenkin harvinaisempia verrattuna esim. sosioekonomisesta taustasta tavalla tai toisella kumpuaviin elämänongelmiiin. Kyse ei välttämättä ole edes tiedon puutteesta, vaan kintaalla viittaamisesta tiedolle, mikä ei tunnu omakohtaiselta, omia lähtökohtia huomioivalta.

Ehkä koskaan ei saada terveydenhuoltoa, joka vastaisi välittömästi , osuvasti ja korjaavasti kaikkiin terveysongelmiin. Terveys kun on niin paljon muutakin kuin jokin sairaus tai diagnoosi. Terveyteen vaikuttaa niin ihmissuhteet, asuminen, työ, vapaa-ajan mahdollisuudet, elämisen koettu mielekkyys. Minkäänlainen hyvinvointikeskus ei luo yksinään terveyttä ja hyvinvointia vaan siihen tarvitaan vaikuttamista noihin muihinkin. Ihmiskohtaamisenkin korvaaminen diginä ja robotilla onnistunee parhaiten vasta kun muut elämäntekijät on saatu reilaan.

Terveisin

Marjaana

Koronakaranteeni se vasta zeniä onkin

Nakit ja napsahdukset. Koronajäljittäjä soitti. Oli soittanut meille kaikille tuossa potentiaalisessa tartuntatilanteessa mukana olleille. Soitti puolentoistaviikon jälkeen tapahtuneesta. Joku onneton jossain oli testattu koronapositiiviseksi ja me kaikki jouduimme karanteeniin. Tuli karanteenipäätöskin sakoilla tai vaihtoehtoisesti kolmen kuukauden vankilakeikalla vahvistettuna. Sakon määrää ei kerrottu, en ainakaan huomannut. Lienee kohtuupaljon, jos sitä kolmen kuukauden vankeudella pitää kompensoida.

Kellään meistä karanteeniin julistetuista ei tiettävästi ole oireita ja jos olisi ollutkin, niin vähän jälkijunassa tuo karanteenipäätös tuli. Pari päivää etätöitä ja siinä se sitten olikin. Ei noilla eväillä, tuolla viiveellä koronaa voiteta ja oikeasti mahdollisuudet saada kiinni muita kuin tuota omaa porukkaani vastaavaa kiinteää ryhmää ovat olemattomat. Helposti löytyy kenen kanssa olit treeneissä, mutta mistään ei löydä kaikkia niitä kenen kanssa olit ravintolassa. Hyvä yritys, mutta käytäntö ei pelaa. Koronatilanteen kanssa täytyy vaan opetella elämään. Keskiajalla ruttokin hiljensi kaupungit, mutta elämä voitti. Elämä voittaa aina.

Elämisestä puheen ollen, niin viime kevään suositusten toteutus kohdistuen vanhoihin ihmisiin, minkä seurauksena osa ei mennyt, tai päässyt, ovesta ulos pitkiin aikoihin, ja kohdistuminen Uudenmaan maakuntaan ei vaikuttanut ihan viisaalta. Maakunnan sulkeminen muilta on yhtä outoa kuin suhtautua vanhoihin ihmisiin yhdenmukaisena massana ja päättää asioista heidän ylitseen. Toivovatko päätösten tekijät itselleen samaa kohtelua. Suojelu, turvallisuus, ”terveys edellä” – just joo. Yksilöllisyyttä, vaikka usein feikkiäkin sellaista, itsenäisyyttä ja yksilön vastuuta korostavassa maassa jonkun ryhmän jättäminen äänettömäksi iän, sairauden, kehitysvamman, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, sosiaalisen ryhmän tai jonkun muun seikan nojalla on väärin ja kohtuutonta. Toisaalta koulujen sulku ja harrastusmahdollisuuksien häviäminen oli joillekin lapsista ja nuorista hyvinkin kohtalokasta ja toipumiseen menee aikaa.

Eristyksissä elämiseen täytyy olla aika zen. Vaikka on kiva olla kotona, etätyö on sujunut ihan hyvin ja tänään on virallinen kesälomapäiväkin, niin tanssituntien alkamista odotan kovasti, kaupasta olisin halunut kipsiä harrasteluun ja valita viikonlopun kukkakimpun. Kirjastoon varatut kirjatkin meni nyt menojaan, mutta eipä mitään. Uusimmassa Kjell Westössä olen edelleen ties kuinka monessadas parin tuhannen varaajan jonossa. Ja ihan hevillä ei meidän kirjahyllyjä katsoessa lukeminen tästä talosta lopu muutenkaan. Pieniä juttuja, mutta ne saavat ison merkityksen, kun ei pääse niitä tekemään.

Mutta hei, haluan Hollantiin katsomaan Vauvaa tai Vauvan tänne! Iskee jo mummukateus: Hollannin mummu voi olla Vauvan kanssa, mutta Suomen mummu ei ole Vauvaa nähnytkään. En yleensä ole mikään oioi-ja-lässyn-lässyn vauvojen suhteen, mutta pitäisihän tuo ainakin joskus vauvanakin tavata, eikä vasta sitten, kun se on Hollannin koripallomaajoukkueessa. Laittaisin tähän kuvan Vauvasta, mutta kun en ole kysynyt lupaa.

Siivous on aika zeniä sekin

Useimmat tuntemani naiset siivotessaan, siis siivotessaan tosissaan, ei mitään pientä järjestelyä, tavaroiden siirtelyä sinne tänne, siivoavat päätään. Puhdas huusholli on kiva, mutta puhdas pää on vielä kivempi. Toki on astmat, joulu ja muut syyt, mutta puhdas koti on puhdas pää. Toki tässäkin on raja, jossa siivoamisen tarve kääntyy mielenterveysongelmaksi

Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin meilläkin siivottiin kunnolla eilen. Puhtaaseen päähän, sisäsiistiin aivotoimintaan riittäisi varmaan joku ostopalvelu ja kotitalousvähennys, mutta nyt tehtiin se itse. Valokuvaaja auttoi. En tiedä mitä vaikutuksia asialla on Valokuvaajan aivotoimintaan. Minulle on.

Kumma kyllä ehdin tehdä kaikkea muutakin, auttaa Purjehtijan kamoja veneeseen viikonlopun kisoja varten, hakea kutteripurua lattian eristeeksi, käydä lähiravintolassa Valokuvaajan tarjoamalla lounaalla ja sen sellaista. Lounas oli pettymys, aiemmin hyvä turkkilaisvaikutteinen lounas oli muuttunut omistajan vaihdoksen tai jonkun muun syyn vuoksi silkaksi biomassaksi. Eipä tarvitse mennä uudestaan.

Kaikki tuo tekeminen johtuu siitä että tein neljän päivän viikon. Eläköön vapaus! Eläköön vapaus etenkin nyt korona-aikana. En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka vaativat sääntöjä ja määräyksiä, rajoituksia ja kieltoja. Eikö kaikesta huolimatta tulisi pyrkiä yksilön omaan päätöksentekoon ja vastuuseen, ei ulkoa ohjattuun elämään? Kaikkien kannalta parasta on varmasti elää normaalia elämää kulkutaudit huomioiden. Odottamalla vain ohjeita ”ylhäältä” rajoitamme itsemme koronan vuoksi kuoliaiksi tai ainakin mielenterveysongelmiin taloudellisen katastrofin lisäksi. Nykytilannehan voi jatkua pitkään ennen mahdollista ja turvallista rokotetta. Sikainfluenssa rokotteesta aiheutuneiden narkolepsioiden kanssa ei ole leikkimistä. Tehokkaan rokotteen tuominen markkinoille on myös kultakaivos valmistajalle. Raha ja maine saa ihmisen tekemään outoja.

Oli miten oli, löysin laatikoistani mustaa pitsiä, mistä saa loistavan päälikerroksen kasvomaskiin, jos sitä sattuisin tarvitsemaan. Käsillä tekeminen on zeniä sekin, keskittymisen hetki. Martat vinkkaa.

Sohvaperuna

Sanoin Valokuvaajalle, että nyt sopii ottaa elämänsä taidekuva: nainen sohvalla. Eli olin viikon flunssassa kotona, yskä vaivaa, nuha vaivaa, silmätulehdus vaivaa, korona ei vaivaa. Työn puolesta piti siinäkin testissä käydä. Miksi ihmeessä se näyte pitää kaivaa nenän kautta jostain silmän takaa? Tosi epämiellyttävää. Hyvä ettei ollut mitään. En pelkää tautia sinänsä, mutta perheessä asiasta olisi kaikkine eristyksineen tullut helvetillinen soppa pariksi viikoksi. No loppu hyvin, kaikki hyvin. Nuhat menee ja tulee.

Sohvalta seurasin myös Valokuvaajan työpaikan yt -neuvotteluja. Mitä niistä kuulin, niin paikan Boss tuntuu olevan vakuuttava, avoin, eikä anna vaikutelmaa pätemisen tarpeesta. Parempi on kuin useimmat oman työnantajani julkisuudessa suunsa avanneet edustajat. Ei se helppoa ole, sen muista aikaisemmista työsuhteistani. No, jos ihminen on tiedottamisen ammattilainen niin tuo vaikutelma on peruskauraa. Seurataan tilannetta. Sinänsä nuo toistuvat yt:t ovat helvetillisiä ja tekevät työstä nopeasti ulkoapäin ohjattua sanelua, mikä pysäyttää aidon ideoinnin ja tappaa kehittämisen halun.

Flunssaisena unohdin ilmoittautua kirjoittamisen kandityöhön. Ajattelin tekeväni sen sitten ja sitten, koska olihan aikaa, kunnes yhtenä yönä heräsin että ai niin, se meni eilen kiinni. Hätä ei kuitenkaan ole ihan tämän näköinen. Nyt syksyllä teen muut rästityöt pois ja mietin kandityön tekoa mahdollisesti vähän toisin.

Muutama päivä sitten oli Irlanti-Babyn kanssa lukupiiri What´s Upissa. Kuvan teos oli käsittelyssä. Täytyy varmaan jatkaa samaan malliin, kun on näitä esteitä tässä kanssakäymisessä noin muuten. Lisää kuvakirjojakin täytyy hankkia. Ja onhan se niin kuin Valokuvaaja totesi: ”Mummeli on ihan täpinössään, kun vauva Irlannissa sanoo: ”Öh”.” Olenhan minä.

Olen tosi onnellinen sairaslomaviikosta. Siunattu flunssa. En tiedä oliko flunssa syy vai seuraus parille edeltäneelle ”eniten vituttaa kaikki”-viikolle, mutta nyt alkaa jo olla uusia ideoita ja suunnitelmia ja eilen olin jo töissäkin.

Työpaikan ovea avatessani mietin, että 60-vuotta mennyttä elämää huomaa siitä, että into tehdä taloudellisesti epävarmoja ratkaisuja hilliintyy. Olen pohtinut irtisanoutumista jo pitkään, hyvin pitkään. Aiemmin olisin iloisesti kävellyt esimieheni luo ja ilmoittanut, että tämä oli tässä. Nyt juttu arveluttaa seurauksien vuoksi. Toki voisin myydä Mummelin, heti kun remppa on joltisessakin reilassa, keskittyä artesaanijuttuihin, mihin nyt en täysillä pysty, ja muuta vastaavaa, mutta silti. Ilmeisesti etsin sopivaa kompromissiratkaisua. Näin en voi jatkaa. Kolmelta aamuyöstä herääminen siksi, että työ turhauttaa ja koulutuksenikin menee hukkaan niin taloudellisesti kuin muutenkin, ei ole kenellekään terveellistä, eikä kenenkään etu. Kokemus on tosin osoittanut, että jonain aamuna vain herään aikalailla kristallinkirkkaaseen ajatukseen suunnasta mihin lähteä. Toivottavasti ei kuitenkaan minkään grande-luokan katastrofin kautta. No, eiköhän tämä tästä. Vene odottaa, Mummelin remppa odottaa.

PS. Lopulta on tänä kesänä Mummelissa saatu paljon aikaan. Ikkunat on siedettävät, sähköt ajanmukaistettu, hirsihommat tehty. Kyllä tästä hyvä tulee.

Hirsimies veti moottorisahalla parven kaiteen paloiksi. Nyt tilalle tulee keveämpi viritys ja puulaatikkotunnelma vähenee katon ja lattian maalauksen myötä.

Takatukka tarkastelee puolivalmista lattiaa.

Jos ei enää koskaan …

Elämästä tuli yhtäkkiä pelkkää koronainfektiota. Yksi ja toinen ilmoittaa olevansa ”karanteenissa”, syystä tai itseään suojellakseen. No, keskiajalla suljettiiin kaupungin portti ruton vuoksi. Sinne jäi sekä sairaat että terveet.

Ärsyttää sotatilavertaukset tässä tilanteessa, kummallisen koronamytologian luonti ”yhteisestä vihollisesta”. Independence day xxxxx. Puuttuu vain Will Smith. Ehkä ärsyttää, koska en ole taistelijaluonne, en haluakaan olla. Jos sairastuisin syöpään, koronaan, flunssaan, koleraan, ebolaan tai mihin hyvänsä, niin olisin sitten kai se kuoleva luuseri, joka ei ”taistele”, ole ”urhea” eikä muutenkaan sotatilaan virittynyt. Minulla ei ole edes ”vihollista”. Kävi vain varotoimista huolimatta huono säkä, sairastuin ja mahdollisesti kuolla kupsahdin.

Äitini, sotien aikana nuori lotta jossain Karjalan perukoilla, kuvasi joskus tuota aikaa sanomalla ”ei sitä ajatellut missä on, mitä tapahtuu, joka päivä tuntui vain että on elossa”. Sotakirjeenvaihtaja- ja avustustyöntekijäsyndrooma: koukkuuntuu adrenaliiniin ja tilanteeseen. Äidistäni voin sen hyvin kuvitella. Toivottavasti emme ole koukkuuntuneita koronaan. Lehdistä päätellen se, että sairastuneita, muihin tauteihin ja maailman väkilukuun nähden, on lopulta aika vähän, on merkityksetön tosiseikka, kun luetellaan päivän kuolleita ja kritisoidaan ruotsalaisten toimia. Koronakoukku. Ja muuten: olen todella kyllästynyt tuohon Ruotsin toimenpiteiden tai niiden puutteen kritisoimiseen. Toki tähän voi heittää, että ”nehän olis kuolleet kaikki ellei muu maailma toimisi niidenkin puolesta”. Voi olla, en tiedä, enkä oikeasti edes välitä.

Mitä me lopulta pelkäämme kun linnoittaudumme koteihimme ja vaadimme paheksuen muitakin linnoittautumaan. Kuolemaa? Voi olla. Jossain kohtaa kuollaan kuitenkin joten ei siitä sen enempää. Kärsimystä? Kärsimys on niin käsittämätön juttu, että se siitäkin. Maailmamme muuttumista?  Jotenkin en usko tuohon pelkoon. Maailma varmasti, ihan toivottavastikin, muuttuu ja toivottavasti parempaan, mutta mitä me lopulta menetetään? Halvat lennot Thaikkuihin ja takaisin. Tällä konkurssivauhdilla menetetään kaikki muutkin lennot. Ilmasto tosin kiittää koronaa, eikä vain lentojen puutteesta. Pidetään tilanne sellaisena! Pelkäämmekö ystävien menetystä? Katsoin kerran sisustusohjelmaa, jossa ohjelman vetäjä totesi kaikkien haluavan ”open plan kitchen to entertain” ja todellisuudessa sitä ”entertain” osiota hänen mukaansa harvemmin tapahtuu. Ehkä eristäytyminen tuo ystävien ja sukulaisten arvon esille.

Surullista on, jos yhteiskunta, jossa poikkeustila on nyt rauhanoloissa saatu kertaalleen aikaiseksi, madaltaa poikkeustilan kynnystä toistekin ja syistä, jotka eivät olekaan ihan itsestään selviä. Tai jos talouden romahdus moninkertaistaa kaikki ongelmat joka tasolla.  ”Köyhyys tekee kekseliääksi” ei aina toteudu.

Kuitenkin sen sijaan, että ajattelisin, ettei enää koskaan tule sitä ja tätä, en enää koskaan pääse pois ”karanteenistani” (missä en edes ole) ja sekoan, jos maailma ei palaa ns. normaaliin, voin keskittyä siihen mitä nyt voin tehdä, mitä haluan tehdä. Tekemisen vähyyden hyvä puoli on, että se auttaa miettimään haluamisiaan, sälä jää pois, ainakin toistaiseksi.

Joku voi myös sanoa, että mitä horiset, kun elämäsi nyt on samanlaista kuin aina ennenkin. Niin onkin, käyn töissä, kaupassa, ulkoilemassa ja Mummelissa, se kun on tuossa lähellä. Maskiakin tarvisin lähinnä rakennushommiin, mitä nyt joskus töissä. Olivat muuten rakennusmaskit loppu useammasta kaupasta ja oikeasti tarvisin niitä!  Tällä mennään, mutta ilman maskia en niitä lattiafyllinkejä kyllä rupea repimään.

Tämä on ihan työyhteydessä otettu kuva. (copyright@ms)

 

 

 

 

Elämää ihmetellessä

Luen Voguen verkkoversiosta juttua Sanna Marinista. Katson kuvaa. Sorry vaan, mutta minulle kuvilla on merkitystä, enkä rupea tässä nyt sössäämään mitään ”ihmisen ulkonäöllä ei ole merkitystä”. On sillä. Jos Vogueen ei saa tyylikästä, stailattua kuvaa ihmisestä, niin sitten sitä ei saa mihinkään.

Marinin kuva on tyylikäs, perhekuva herttainen ja juttu kehuva. Olen ylpeä siitä että olen samasta maasta kuin Marin. Ylpeä samalla tapaa kuin äitiyspakkauksesta, ilmaisesta koulutuksesta ja Alexander Stubbista ulkoministerinä YouTube -videossa, jossa tyyppi heittää vastaukset kunkin haastattelijan  kielellä ilman mitään änkyttelyjä. Aivan loistavaa! Marinin ja Stubbin ero on siinä, että Marin on lähes aina yllättävän, huolestuttavan ilmeetön, jotain hymyksi tulkittavaa lukuunottamatta. Yksi-ilmeisyys on aina pelottavaa. No jaa, poikkeustilassa ei ole paljon ilmeilemistä.

Vaikka poikkeustila ei ilmeilytä tai hymyilytä, niin on tässä hyvääkin. Ihana nähdä ihmisten ulkoilevan perheittäin, yksin, koirineen, pyörineen varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Paljon muuta kun ei voi. Hienoa on yritteliäisyys millä striimataan kaikkea teatterista kirkonmenoihin, kuntosalien ja tanssikoulujen tunteihin ja pidetään teams-tapaamisia opetuksen ja työn puolesta. Kivaa on myös kävellä töistä kotiin, käyn siis edelleen ihan normaalisti töissä, kun autoja on liikenteessä sentään hiukan vähemmän kuin ennen ja ilma puhtaampaa, pölyttömämpää. On ehkä hiukan äänettömämpääkin. Oikeasti on myös hyvä, etten ole menossa kolmena tai neljänä iltana viikossa johonkin. Jää aikaa keskittyä niihin juttuihin, jotka muutoin jäävät vähemmälle. Kevät pitkine sairaslomineen on ollut muutoinkin mieltä selkeyttävää. Pitkästä aikaa tuli hankittua piirustuspaperiakin!

Tällä mennään eteenpäin. Outo virus tuo korona. Joissain perheissä yksi on ollut kauhean sairas ja muilla ei mitään. Toisissa perheissä kaikki ovat olleet tosi sairaita.

Koronoista ja muusta huolimatta onnellista pääsiäisen odotusta jokaiselle, vaikka se tänä vuonna onkin toisenlainen kuin se mihin olemme tottuneet. Pääsiäisaamuna aurinko tanssii aina.

Ennen Uudenmaan sulkemista ehdittiin sentään käydä Purjehtijan kanssa Torronsuon kansallispuistossa. Huikea paikka. (Kuva MS)

Vaikeita aikoja vanhalle anarkistille

Anarkismi positiivisena yhteiskuntaa ja elämää rakentavana voimana.

Kun lähes parantuneen käden kanssa menen sairasloman jälkeen töihin, hyppään toiseen todellisuuteen.  Työaikoihin, Apottiin, koronaan, julkiseen liikenteeseen, huonoihin ja levottomiin yöuniin.

Apotti on terveydenhuollon uusi tietojärjestelmä täälläpäin. Ei se huono ole, muttei hyväkään. Minun ja Apotin logiikkaero on merkittävä. Pohdin pitääkö minun todella sietää sen kummallisuuksia, sen digitaalista keskisormea, mikä vaatii varmistusta, kuittausta, kilkuttelua sinne tänne ja pienimmästäkin syystä määräystä joltain muulta, loputtomiin verrattuna aiempaan. Ryhdyn muutosyrityksiin. Menestys on huono. Synkkänä hetkenä mietin, mikä minusta teki tällaisen hiiren, jolle kelpaa kaikki, myös huono palkka ja jatkuva kontrolli. Soitan uudesta työtilasta tässä lähellä, ainakin Mummelin rempan ajaksi. Liian kallis, liian suuri, jos sellaista nyt voi olla.

Kun artesaaniopintoni ovat melkein valmiit, ja en ole osallistunut ihan kaikkeen, niin  sovimme, että suoritan vain artesaanin ammatilliset aineet. Jätän sikseen yläkoulun matematiikan, sen liitännäiset, yhteiskunnalliset aineet ja työelämään tutustumisen. Asetusten, koulun tulkinnan ja järjestelyjen vuoksi olen parine tutkintoineni, maistereineni ja työkokemuksineni huonommassa asemassa kuin 16-vuotias yläkoulusta. Nyt sovittu järjestely olkoon minulle riittävä. Koulutusta pitäisi siltikin uudistaa. Monessakin asiassa. Annan palautetta.

Hyppään koronavirus -maailmaan. Kaikki tuntuu olevan peruttu. Maailma pannaan kiinni. Tai siis melkein. Ei ihan. Onneksi. Valokuvaaja ja Purjehtija tekevät etätöitä kotona. Minä menen puolityhjällä bussilla töihin.

Valokuvaaja ja Purjehtija käyvät kaupassa. Hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Ihan kiva. Linssejä, papuja ja sen sellaista löytyy. Ihmetyttää mikseivät ne ole kelvanneet. Ravintoarvo olisi kohtuullinen. Ja se wc-paperi. Sitä ei ole.  Tulee mieleen onkohan päätösten hyödyt ja haitat nyt ihan suhteessa.  Luen päivän lehdestä pääkirjoituksen otsikon: ”Nyt on selkeän johtajuuden aika”. Oh, fuck. Vahvan, ”selkeän” johtajan haikailu ja politiikan tekeminen tartuntataudilla tästä vielä puuttuikin. Olisiko ihan normi demokratia erimielisyyksineen mitään?  Mietin mitä käy tuhansille pakolaisille huonoissa leireissään. Niissä oloissa pienkin flunssa voi tappaa ja ainakin tarttuu.

Vedän peiton paremmin päälle. Sulkeudun vielä hetkeksi omaan mikromaailmaani. Tänään teen jotain kivaa.

Aina ajankohtaista (kuva JV)