Pihatyöt on aika zeniä

Joukolla siistittiin rantaryteikköä Mummelissa. Hyvää jälkeä tuli. Kiitos mukana olleiden. Kahdestaan Valokuvaajan kanssa olisi tuohon mennyt muutama päivä. Kaukana tontti vielä on Hollannin Geithornin kanaalimaisemista itä-uusmaalaiseen maisemaan sovellettuna, mutta sinnepäin, sinnepäin. Alla olevasta linkistä löytyy Museoviraston hallinnassa oleva Signe Branderin näpsäys joesta Sannäsin kartanon tienoilla 1900 -luvun alussa. Nytkin naapurin tontilla rantakoivujen väliin jäävä tila…

Lapion varressa edelleen

Käytin lomapäivän siihen samaan maan kaivuun kuin aiemminkin. Nyt tuohon kuoppaan tai kuoppiin heitetään multaa, siemeniä ja sitten odotetaan. Vuorokauden lämpötilat alkavat olla sellaisia, että pikkuhiljaa voi taloakin taas ruveta  käsittelemään. Nyt tulee livettä ja maalia, uutta lattiaa, varmaankin pinkopahvia ja ainakin muutaman terassihirren suoristusta. Viime mainittuun täytyy vain löytää tekijä. Katselin juuri remppafirman videota,…

Uupu-Pupu ja Kankea-Kani

Istun rappusilla kahvilla ja katselen joen vastarannalla jänistä jahtaavaa isoa koiraa. Olo on kaiketi kuin tuolla pupuparalla, jota juuri jahdataan pitkin peltoa.  Uupunut.  Ja jos minä olen uupu-pupu, niin Valokuvaaja ilmoittaa olevansa ”kankea kani” kaikesta kaivamisesta ja sahaamisesta. Rantapusikkoa ja muutakin pusikkoa on pantu matalaksi. Löytyneestä villi- tai villiintyneestä humalasta on tehty pienmuotoinen humalatarha. Muistaakseni…

Selonteko mökistäni

Otsikko ei ole omani eikä kuva mökiltäni. Kuvan otin muutaman päivän takaisessa iltahämärässä Espoon Luukissa. Otsikon luin kirjasta, jossa yritetään selittää japanilaista esteetiikka, elämänkäsitystä. Joku, tarkkaan ottaen henkilö nimeltä Kamo no Choimei, oli 1212 kirjoittanut tuon nimisen kirjan mökistään, kodistaan tai jostain. Mitä omaan mökkiini tulee, niin se rassaa päivä päivältä enemmän viivästyksineen ja epäselvyyksineen….

Ekoremonttia ensikertalaiselle V: lottovoittoa odotellessa

Ja asiassa eteenpäin. Rakennusnainen kävi. Saa tähän sitä ja tätä, ja hieno on paikka, ja joo kaikenlaista. Hyvä niin. Olisihan tuo voinut katsoa vaivaantuneena ympärilleen ja todeta, että no joo, onhan tää ihan kiva, mutta …. ehkä mä purkaisin tämän ja hankkisin jonkun söötin kannustalon tilalle. Kävi hirsimieskin. Vähän sitä sun tätä, sinne sun tänne….

Roskiin tunne itsesi -oppaat, tee remontti

Itsetuntemus se vaan lisääntyy remontin myötä.  Ei oikeastaan tuntemus vaan jotkin piirteet tulevat entistä paremmin esille.  Tässä muutama omani. Arvostan neuvoja. Toisin kuin usein kuvittellaan. En vain arvosta jälkiviisautta tai perustelemattomia neuvoja. Perusteiden kysyminen tuntuu silti suututtavan ihmisiä. Mielenkiintoista. En ole tee-se-itse -ihminen. Pakko myöntää, että tunnen ”tekemisen iloa” aika harvassa asiassa. Pidän suunnittelusta ja…

Ekoremonttia ensikertalaiselle: learning by doing

No niin, nyt ollaan siinä vaiheessa, että tingin jo maalipurkistakin Bauhausissa. Se oli lommoinen ja viimeinen. Sain alennuksen.  Samaan kyytiin lähti 50kg antiikkilaastia. Toivottavasti muistin oikein muurarimme Burkenin karkeusohjeen: 1,5 . Nyt kun takkaa ei tarvitsekaan purkaa, vaan kohtuullinen fiksaus riittää, niin parven rapuista tuli uusi ongelma. Ne ovat lievää järjettömämmässä paikassa ja pienempi pönttöuuni…

Ekoremonttia ensikertalaiselle: hellehuveja ja houruja

Kävin maanantaina Mummelissa. Ampiaiset olivat ottaneet omistajan osan vanhan leikkimökin tienoilta ja yrittivät vallata talonkin majoittumalla ulko-oven yläpuolelle. Emme saavuttaneet keskusteluyhteyttä. Minä en puhu ampiaista, eivätkä ne mitään osaamistani kielistä. Muutoinkin meinasi usko koko proggikseen mennä. Maalaus kesken, muurarin etsintä kesken, sisätyöt kesken, tontti koiranputkella, loma loppuu, päästä puuttuu kunnon pläni. Itketti. Tiistaina oli sitten…

Ekoremonttia ensikertalaiselle III: katsaus remppalookiin

Nyt jyrää Mummeli Looks. Tässä rempassa näytetään Alienilta, käydään kaupassa ilta yhdeksältä maalitahraisissa kumisaappaissa, pölyisessä paidassa, reiden kohdalta revenneissä college-housuissa ja  ne pari otsatukkaa pitelevää pinniä tukassa sojottaen kuin sarvet päässä. Kädetkin ovat maalista valkoiset, koska jäätävän kylmällä kaivovedellä ei se vesiliukoinenkaan maali oikein irtoa. Remppa-asujen huippudesignia ovat nuo uimalasityyppiset suojalasit, erilaiset nenäsuojaimet, kaikenlaiset pipot…

Ekoremonttia ensikertalaiselle II: maalia

Kaivon kunnostuksesta selvittiiin, vesinäytteet ovat juuri tänään lähteneet analysoitaviksi.  Vähän jännittää.  Jos niissä on ongelmia, niin Villa Mummelin tulevaisuus  mutkistuu, pitkittyy ja ennen muuta kallistuu. Kaupungin vesijohto tuohon maastoon tai joen yli on aika hintavaa. Kaivon kunnostuksen ohessa on pikkumakkari saanut valkoisen värin. Huomenna vedetään vielä lattia auki, vaihdetaan mitä todenneäköisemmin fyllingit ja hiotaan laudat….

Ekoremonttia ensikertalaiselle I: kaivo

No niin. Kaivo on nyt huollettu. Nyt pitäisi alkaa veden juoksuttelu muutaman kerran ja sitten ottaa vesinäytteet. Olin ehkä odottanut jotain pienempää huoltovälineistöä tuohon kaivohommaan, mutta kun kävin pojan kanssa keskiviikkoiltana paikalla, niin pihalla seisoi kaksi pikkurekkaa ja kohtuullisen kokoinen mönkijä. Olin aikaa sopiessani sanonut, että missä vaan saa mönkijällä pihallamme kurvailla. Se olikin hyvä…

She shed

Eilen plarasin nettiä etsien ideoita elämääni ja tulihan niitä sieltä: sivutolkulla kuvia toinen toistaan hauskemmista pihamökeistä, she shedeistä. Osa oli työhuonemaisia studioita, osa tyyppiä leikkimökki, osa jonkinlaisia sisustettuja pihavajoja.  Kun on man cave niin toki pitää olla she shedkin. Yksi suosikeistani oli Wall Street Journalin kuvista löytynyt she shedin spa-versio. Noin vakavasti puhuen, eli kirjoittaen, Virginia…