Mitä tehdä kun nyppii?

Vastaus heti ensimmäisellä rivillä: en todellakaan tiedä. Olen ollut aika toiminnallinen aina. Etenkin silloin kun asiat menee vinksalleen. Tekeminen auttaa. Kaikkien koronajuttujen aikana on tullut kristallinkirkkaaksi, että tarvitsen liikuntaa. Ymmärrän tanssikoulujen pitäjien päätökset sulkea ovet toistaiseksi, ja yhden tanssikoulun omistajan kiukkuisen lausahduksen: ”Aikuiset tästä jo onkin lähetetty kotiin lihomaan.”. Ne eivät todellakaan ole vapaaehtoisia päätöksiä….

Maailma on teonsana, Jumala on verbi

Pää pätkii, en muista nimiä, sanoja, lukemaani. En keskity yhteen vaan multitaskaan sinne tänne. En nuku. En nukahda. Käännyn sängyssä kuin hyrrä. Myttään tyynyä tuhannennen kerran, sitä viileämpää puolta korvaani vasten. Olen levoton ja pelkään, ettei mikään mene minnekään, en pääse sinne minne haluan, en selviä. Maailma tekee itseään yöminäni ympärillä, mutta en saa siitä…

Tinderin testialueella

Koronakevään kunniaksi on sanottava, että olen parin kuukauden aikana käynyt useammalla luonnonsuojelu- ja lintualueella kuin ehkä kymmeneen vuoteen. Torrosonsuo, Meikon alue, Kukuljärvi, Medvastö, Sipoonkorpi, ihan lähialueista, näistä melkein ovelta alkavista, puhumattakaan. Minä olen käynyt ja samoin on käynyt moni muu. Parkkipaikkakin on välillä ollut kirjaimellisesti kiven takana ja vaatinut kaikenlaista auton käsittelyä. Alueet ovat kuitenkin…

Poikkinaisen käden siunaus

Juha ”Finlandia-Niemi” Hurme kirjoittaa äskettäin näkemässäni dokkarissa tekstinsä yhdellä sormella. Aika vaativaa. Ei muuten, mutta noin hermojen kannalta. Ei Hurmeen hermojen, omista hermoistani tässä horisen. Kuluneiden viikkojen aikana on selkiytynyt, jos ei nyt ihan kristallinkirkkaaksi niin maitolasin asteelle ainakin, että minunkin on opeteltava kirjoittamaan yhdellä sormella. Mitä se on? Keskittymistä. Riittämistä. Hyväksymistä. Yksisormisuus on tässä…

”Eniten vituttaa kaikki”

Se on taulu. Ei siis mitään henkilökohtaista. Vaan että onpas. Murtui ranne viikko sitten ja kirjoittelen tätä nyt yhdellä kädellä, koska vasen käsi on kipsattu kummalliseen peukalo yläkanttiin -asentoon ja käsi kääntyy lähinnä olkavarresta. Mutta oikeesti: sinänsä pikkujuttu. Ja oikeesti: tämä saattaa olla elämän kokonaisuuteni kannalta hyödyllistä, kunhan vain keksin miten pidän kiinni tanssitunneista, satunnaisesta…

Sellainen päivä

Joskus on vain sellaisia päiviä, joskus monta peräkkäin, joskus ihan vaan satunnaisesti, sellaisia päiviä, v-päiviä. Ei mitään koululaisten ”vaikuta, älä valita” -päiviä eikä vaihdevuosivaivoja. Brutaalisti sanottuna vain vituttaa, vituttaa ihan kaikki ja eniten se kaikki. Asiat eivät etene, mikään ei mene minnekään, maailma ympärillä on tyhmä, ärsyttävä ja omassakin järjenjuoksussa olisi vähintään pienimuotoista kehitettävää. Jos…

Kesän ensimmäiset portaat

Illalla kymmeneltä Malminkartanon portaisiin. Tuulee. Aurinko on juuri laskemassa  tuon täyttömäkinyppylän taakse. Aika viileää. Ollaan niin espoolaisia, että mennään Valokuvaajan kanssa autolla tähänkin liikuntafasiliteettiin. Voitaisiin mennä pyörälläkin, mutta ei nyt mennä. Raput näyttävät talven jälkeen kasvaneen korkeutta. Niistä on kadonnut värit. Sääli. Toivottavasti joku innostuu maalaamaan ne uudestaan. Ihmisiä on suhteessa ajankohtaan ja viileään iltaan…

Olipas viikko

Pitkästä aikaa viikonloppu jolloin ei ole mitään ”pitäisi tehdä” -, ”pitäisi osallistua” – tai vähintään ajatuksen tasolla ”pitäisi suunnitella”-tunnelmia.  Ortodoksi, noin kirkkokunnallisesti, kun olen niin tilanne sopii oikein hyvin paastokauden alkuun.  Joo,  no, ne blinit ”pitäisi” syödä. Esittelin viikolla omaa työtäni käsityön ammattikokeen ykkösosassa. Edelläni esitteli työtään tyyppi, joka tekee noita opintoja täyspäiväisesti. Paineensa siinäkin:…

Oman elämänsä jarrupala

Googlailin hiukka levottomasti kaikenlaista äsken ja osui silmiin lause: ”älä ole oman elämäsi jarrupala”. Nauratti. Ja vaikka inhoan kaikenlaista kyökkipsykologiaa, niin lystikkäässä lauseessa ei kyllä sinänsä ole mitään naurettavaa. Syystä tai toisesta puhuimme samasta aiheesta työpaikan lounaspöydässä muutama päivä sitten. Yhteinen toteamus oli miten hirveän paljon me lopulta eletään ”sitku” -elämää. Sitku olen sitä ja…

Harrastus on hyvä kun kaikki muu unohtuu

  Täydellisen keskittymisen hetket on uskomattomia. Mutta mihin ne enimmäkseen hävisivät lapsuuden jälkeen?  Aika harvaan ne aikuisiällä jäivät ainakin tältä multitaskaajalta. Ja se Big Mistake onkin juuri tuo multitaskaaminen. Ajat autoa – mietit kauppalistaa. Teet ruokaa – mietit miten teet jotain muuta. Siivoat – tehdääns tää nyt äkkiä niin päästään lähtemään. Minne? No, jonnekin. Katsot…

Be you. The world will adjust.

Luin tuon kuvatekstin ja kalikka osui, vaikka en ihan hirveästi näistä self help -lauseista piittaakaan. Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän välitän kaikenlaisesta kyökkipsykologiasta, vaikka niissä, tässäkin, saattaa olla totuutta mukana. Jatketaan ajatusleikki versus todellisuus. Kotona: täällä olen Minä ad maximum. Ilmoitan aika sukkelasti jos jokin juttu ei sovi tai haluan asioihin muutosta. Mutta onko se,…