Nyt lähti

Nyt lähti. Tietämättä oikeastaan minne, mutta aikansa kaikkea.

Aikansa sen ihmettelyn kuuntelemista, miksi kukaan ei halua tulla töihin, kun tarjolla on keppiä porkkanoiden sijaan. Aikansa työajanseurantaa, missä tulon ja lähdön leimaaminen on tärkeämpää kuin mitä siinä välillä tapahtuu. Aikansa työnteon monimuotoisempien mallien torjuntaa, kun ”täällä ei etätyötä tehdä”. Aikansa uhkailua valmiuslailla, pakkorokotuksia, lakon vertaamista Ukrainan sotaan. Aikansa muiden hoitamista, mutta oma käynti esim. terveysasemalla on ”omaa aikaa” ja palkatonta, vaikka työterveyshuolto on usein lähes olematon. Aikansa vanhoja asenteita #kutsumustyöstä” ja haluttomuutta oikeasti muuttaa mitään. Aikansa ”yhdessä kehitettäviä” tietojärjestelmiä, joihin pienikin muutos on lähes mahdoton. Aikansa asiallista työtä ja aikansa koulutusta vastaamatonta työtä. Aikansa pientä palkkaakin.

Aikansa hyvää, kannustavaa johtamista, ja aikansa turhaa managerointia. Aikansa työkavereita, joihin tosi tilanteessa voi luottaa ja niitäkin, joilla ei hoidattaisi edes peltohiirtä. Aikansa ystäviksi jääneitä työkavereita ja niitä joiden kanssa yhteistä säveltä ei tuntunut koskaan löytyvän. Aikansa hulvatonta huumoria ja aikansa hetkiä, jolloin ei tiedä mitä sanoisi. Aikansa hyviä päiviä ja aikansa elämisen epäoikeudenmukaisuutta.

Kaikenlaista on ollut, ja toivottavasti kaikenlaista on vielä tulossakin. Jos olisin vuosia sitten tiennyt mihin roskikseen jo kerran rutatun ja pikaisesti suoristetun yhteisvalintapaperin lähettäminen johtaisi, olisin ehkä pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassani tehdä muuta. Näin nyt kävi. Tästä eteenpäin.