Valse triste, Iman?

Nainen Instagramissa on kaunis, puku krinoliinihäkkyrä, naisella sammuneiden lyhtyjen katse. Jostain syystä mietin miksi. Raskas meikki ja vaikeasti hallittava puku, tai sitten on vain rankkaa olla David Robert Jonesin leski. Met Gala, New York. Valse triste, Iman?

Uppoan tuohon Voguen julkaisemaan pukujen suohon. Osa on kauniita, osa alan ammattilaisten mielestä varmasti todella upeita, jotkut lievästi sanottuna pornoja, osa vain kummallisia. No, mieluummin överit kuin vajarit. Ainakaan nämä eivät ole niitä ruskeita säkkejä mitä kaupat olivat väärällään, kun joku aika sitten niissä kävin etsimässä juhlavaatteita ja ihan sovitettavia kenkiä, ei säkällä nettikaupasta hankittavia no-voihan-nämä-palauttaa -popoja.

Huomaan kaipaavani kauppoja, ihan oikeita kauppoja, missä hypistellä materiaaleja, sovittaa, tulla uudestaan sovittamaan, miettiä lisääkö tuo hankita varsinaisesti mitään elämääni. Usein ei lisää. Minun kulutuksellani maailmantalous pysähtyisi aika äkkiä.

Vuosia sitten Purjehtija tarvitsi juhlavaatteet, puvun. Olen edelleen kiitollinen sille Stockmannin ihmiselle, joka etsi valmiiksi vaihtoehdot, sovitutti ne, tarkisti istuvuudet ja voilà. Kaikkien hermoja säästettiin.

Netin kautta tulee tehtyä ehkä enemmän harhaostoksia. Niitä ihan vähän liian kireitä kenkiä ei jaksa lähteä palauttamaan, kun uusiakaan ei heti saa ja muuten ovat kivat kengät ja sen sellaista. Ehkä joku jaksaa, minä en.

Koska iloista ja ajattelematonta ostajaa kaikki rakastaa, niin epäilen nettikaupan, halpaketjujen, hävittävän ihmisten viimeisenkin kyvyn tunnistaa vaatteen laatu, kankaan ominaisuudet. Sääli. En tiedä onko peruskoulussa edes ainetta tekstiilityö tai puhutaanko kuluttamisesta, laadusta. Nykyihmiseltä ei paljon jää vaatteita huutokauppojen kovahintaisiin kokoelmiin kaupattavaksi, ei tavalliseen vintage-putiikkiinkaan, ei ehkä edes matonkuteiksi. Lakisääteisesti ei tekstiilijätettä pitäisi syntyä. Haute couture -vaateet ovat huutokauppojen suhteen toki toinen juttu.

Noista omista juhlavaateistani vielä sen verran että kun oli kengät, mekko ja puolipäivää aikaa, niin jouduin hankkimaan samaan syssyyyn asuun ja tilanteeseen sopivan pikkulaukun. Voi herranjestas, vastaavaa blinblingiä en olisi ihan ajalla, täyspäisenä ja paremmassa likviditeetissä, enkä ainakaan Kiinassa tehtynä, ostanut, mutta nyt kävi näin. Mekko sen sijaan oli lopulta second hand Niin Mua -liikkeestä Porvoosta ja ihan kaupassa sovitettuna ostettu. Vielä sinne jäi se keltainen pitkä puku askarruttamaan, mutta keltainen ei ole ihan värieni top10:ssä. Korviksetkin olisin laitattanut, sellaiset pitkät Iman-tyyppiset, mutta ne nyt jäivät. Imanin korvikset tosin olivat meripihkaa tai ainakin meripihkan väriä, minä ajattelin hopeaa.

Vaatteet ovat kivoja, siis noin esteettisesti. Jotenkin on hirveän sääli katsella mustien, harmaiden, korkeintaan tummansinisten ”käytännöllisten” vaatteiden virtaa, mikä etenkin talvella purkautuu bussipysäkeille aamuisin, täyttää kadut ja kauppakeskukset. On niitä minullakin samaa väriä, mutta jotenkin masentavaa se on. Pieni riikinkukkosieluisuus, perhostelu tekisi meille kaikille hyvää, kun on vain se yksi elämä ja sen ei tarvi olla sitä valse tristeä, surullista valssia, ainakaan vaatteiden puolesta. Muutenkin on tarpeeksi hankalaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s