Tiskasiko Christine Madeleine Odette Lagarde tänään?

on

Parisuhteessa, lapsisuhteessa, lapsi-vanhempi -suhteessa ja kaikenlaisissa suhteissa tulee tilanteita missä yhtäkkiä huomaa pudonneensa rooliin. Rooliin, mikä oikeastaan ei ole ihan, läheskään tai todellakaan se oma rooli.

Minulla tuo rooli kulkee ns kotitöissä. Rakastan siistiä kotia, järjestyksessä olevia kaappeja, silitettyjä vaatteita, sisustuksellista minimalismia ja hyvää ruokaa. Rakastan kalaa, sieniä, ja marjoja. En vain mielelläni suorita noita juttuja. ”Suorita”? Laita arkiruokaa, siivoa ja tee muita asiaan liittyviä oheistoimintoja.

Samoin rakastan rantasaunoja, aamu-uintia, ilta-uintia, kuutamouintia, laiturikahveja, ruokailuja ulkona, mutta kammoan kesämökin ontuvia faciliteetteja. Pidän retkeilystä, vaeltamisesta, ulkona nukkumisesta, nuotioruokailusta, mutta joku muu saisi tehdä ne eväät. Joskus olen sanonut, että korjaan vaikka kattoa satakertaa mieluummin kuumana kesäpäivänä kuin vietän tuon päivän jossain mökkikeittiössä tai ylipäätään keittiössä. Ns kesäkeittiöitä pidän niitäkin lähinnä kotitöiden tekijöille kohdistettuna ansana.

Annan kaiken kunnioituksen niille, jotka kokevat huolehtijan, valmisteljan, suunnittelijan, mahdollistajan ja toteuttajan roolin omakseen, jotka ymmärtävät suoraan ilmasta, että perheelle pitää pakata sitä ja tätä mökki-, vene- tai muuta viikonloppuaktiviteettia varten. Ymmärrän minäkin mitä tarvisi mukaan, mutta haluanko oikeasti huolehtia siitä on toinen juttu.

Lapsista pitää pitää huolta, se on selvä. Lapset pitää myös opettaa laittamaan/hankkimaan kunnollista ruokaa itselleen ja huolehtimaan itsestään muutenkin, mutta pitääkö aikuisen huolehtia toisesta aikuisesta, huolehtia siitä, että syödään hyvin, puhtaista astioista ja kuljetaan vähintään suhteellisen siisteissä vaatteissa. Ei. Oikeasti en näe tuossa huolehtimisessa mitään hyvää ellei toinen ole sairas tai muusta syystä riippuvainen. ”No, siinä on se halu ilahduttaa.”. Omasta puolestani haluan ilahduttaa jotenkin muuten.

Juuri nyt kun vuoden marja, sieni ja mikä lie peuranmetsästyssesonki on parhammillaan, tuntuisi lähinnä idiotismilta että minun yksin pitäisi käyttää aikaani kaikenlaiseen hilloamiseen, pakastamiseen ja pikkelöimiseen. En vain ole tyyppiä huolimatta siitä, että haluan tietää mitä syön ja miten se on valmistettu. Ja tykkään olla metsässä!

Tuo otsikossa mainittu Christine Madeleine Odette Lagarde, Euroopan keskuspankin pääjohtaja ja yksi naisidoleistani, on jossain sanonut:  “I love cooking. Not for myself alone. Cooking is about giving.” Se jo aiemmin mainittu ilahdutus-pointti. Ymmärrän jos joku rentoutuu ruokaa laittamalla. Kaunis ruokapöytä parantaa monta pahaa mieltä. Siivouskin tuntuu aika monelle olevan mielenterveyden hoitoa: ympäristö kunnossa, elämä hallinnassa.

Valokuvaaja tuosta sivusta nakerteli, että ennen oli kunnioitettavaa, kun joku säilöi omena- ja marjasadon, sylttysi ja mehusti. On se sitä tietyssä mielessä edelleen, mutta kaikesta feminismistä ja tasa-arvosta huolimatta tuo sylttykellarin kuningattaren rooli jää yhä usein naiselle, jolla oikeasti olisi muutakin käyttöä ajalleen. Huolimatta poikkeuksista, ei nuoruuskaan tunnu takaavan sitä, että noihin käytäntöihin olisi tullut tai tulossa muutosta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vastenmielisemmiltä nuo arkitouhut tuntuvat tulevan. Hei, minulla on remontti kesken, vene kesken, pianoa pitäisi ehtiä treenailla, kirjoittaa ja ainahan tanssin mieluummin kuin tiskaan. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että minä ehdin viime viikolla tanssitunnillekin, oikeasti tunneille, ihan monikossa. Lauantai – tasaista salsatreeniä, maanantai – arggh, miten ihmisen pää voi olla kuin puuroa, rytmi kadota ja jalat mennä omiaan, tiistai – perusbaletti, löytyi reisilihakset ja keskiviikko – olin ajatellut mennä yhdelle kokeilutunnille, mutta lähdinkin tuttavan kanssa teatteriin.

Entä tiskasiko Lagarde tänään? En tiedä, mutta epäilen vahvasti.

Elämisen kristallireunaa teatterilta.

PS. kirjoittaja on käynyt emäntäkoulun, mietti hakeutumista kotitalousopettajaksi ja omistaa runsaasti keittokirjoja sekä kohtuullisen kookkaan ja sekaisen reseptikokoelman, mutta eräänä päivänä ruuanlaitto ja sen sellainen vain alkoi olla vastenmielistä. Ehkä osa tuota vastenmielisyyttä liittyy nykyiseen hoitotyöhöni: paapotaan ja passataan ihan palkalla, eikä pelkästään potilaita. Äitiäni lainaten, kun hän kuuli menostani sairaanhoitajakoulutukseen: ”Susta tulee kaikkien piika.”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s