Perunoista ja Sara Daniuksesta

Aloitetaan Sarasta. Lainasin kirjastosta Sidenkatedralen och andra texter. Hemmetti että joku voi olla terävä, esseisti, kirjallisuuden proffa, Ruotsin akatemian sihteeri, no, ja vainaa, joku syöpätauti. Ehkä joku on kirjoittanut jo ennen Saraa samaan tyyliin, mutta sak samma, Marjaana ei ole niitä lukenut. Miten joku saa Emma Bovaryn tuntumaa kiinnostavalta, yksinkertaisesti vain nykykuluttajalta. En tiedä. Kirjallisuuden lisäksi Sara kirjoittaa muodista ja valokuvaajista. Sidenkatedralenkin on vaate. 1980-luvun kasvatusgurun Anna Wahlgrenin on täytynyt, kritiikistä huolimatta, tehdä jotain oikein, sillä Sara Danius on hänen tyttärensä.

Riippumatta siitä söikö Sara perunoita tai ei, siirryn nyt aiheeseen perunat. Rakastan perunoita. En rakasta pastaa, riisiä, kuskus menettelee, mutta ne perunat! Perunat kaikissa muodoissaan. Joskus vuosia sitten jossain ravintolassa Floridan nurjalla puolella, Meksikonlahden puolella, ei sillä normilla turistipuolella, tarjoilija luetteli ainakin seitsemän eri tapaa millaisina voisimme tilata lisäkeperunat. Ilmaisu ei ollut mitenkään intohimoista, enkä edes muista mitä tilasimme, mutta tuo perunalista jäi mieleen. Kokemuksena nuo perunat eivät varmaan vetäneet vertoja toisaalla Floridassa, Apalachicolassa nautitulle juustokakulle ja oluelle, siis yhtaikaa nautittuina. Herkkuhetki liiterin kaltaisessa rantaravintolassa, minkä ohi voi kuvitella Vuorovetten prinssien ajavan aamusumussa kalaan dysfunktionaalisten perheidensä elantoa hankkimaan. Vuorovetten prinssi tosin taisi kalastaa Atlantin puolella.

Omistan pienen keittokirjan pelkistä perunaruuista. Koska sitkeästi yritän käydä läpi reseptikasojani, helpotan ajankäyttöäni, vahän niin kuin lintsaan, poimimalla myös jostain keittokirjastani reseptin mitä en ole ennen kokeillut. Se sekavien reseptipapereiden läpikäynti on usein jotenkin vaivalloista, kaikki reseptit kun eivät ole ihan tässä ja nyt toteuttettavia, vaikka teenkin niistä omia sovelluksia määrien ja aineksienkin suhteen. Miksi meillä muuten neljän hengen resepti riittää vain kahdelle? Tehdäänkö ne reseptit hiirille? Syödäänkö me liikaa?

Viikolla tein perunakirjasta perunajuustopiiraan, petatonin. Alunperin ranskalainen piiras, mikä vaatisi kuulema siideriä tai jotan uutta viiniä oheen. Seuraavan kerran lisää mausteita peliin, suolaa ja pippuria. Osa ongelmaa oli varmaan se, etten tehnyt varsinaista perunasosetta, muussasin vain edellisenä päivänä keitetyt perunat ja se siitä. Jos ketä kiinnostaa niin uskoisin että resepti löytyy netistäkin.

Vasemmalla se omatekoinen, oikealla kirjan kuva. On se melkein näköinen ….

Tämän päivän suunnitelmiin kuuluvat vapullisten tippaleipien ja munkkien korvaaminen bebe-leivoksilla. Viimeksi olen tehnyt niitä 40 vuotta sitten Högvalla seminarium i huslig ekonomin keittiössä. Rasvan ja sokerin määrä on varmasti edelleen vakio. Oikeita asiallisia leivosvuokiakaan ei ole, mutta ainahan minulta puuttuu joku osatekijä, niin ei tämä mikään kulinaristinen katastrofi ole.

Hauskaa ja toivottavasti aurinkoista vappua jokaiselle.

Marjaana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s