Ruuasta, sukupuolesta ja kotitöistä

Olen miettinyt ruuan tilaamista. En koronan vuoksi, vaan sen arkea yksinkertaistavien vaikutusten vuoksi. Tein sitä joskus kun Purjehtija oli pieni ja kuumeinen, eikä yhtälö koirasta, teini-ikäisestä ja kuumeisesta lapsesta oikein toiminut. Ongelma on se, että juttu vaatii etukäteissuunnittelua. Repäisen kyllä pinosta reseptin ja lähden kauppaan, aikaa menee 10 minuuttia, kaupassa sitten toki enemmän, mutta en haluaisi käyttää yhtään enempää aikaa ja energiaa ruuan suunnitteluun. Jos olisi normaaliajat niin tuskin edes söisimme näin. Olen yhden päiväaterian, aamupalan, välipalan, iltapalan ihminen.

Kaikista Högvalla institut i huslig ekonomi -hommeleistani huolimatta inhoan lähes kaikkia kotitöitä, ruuanlaittoakin enimmäkseen, ajan väärinkäyttönä. Jotta emme eläisi roskista muistuttavassa kodissa ja söisi mitä sattuu, niin kotitöitä on vain tehtävä. Onneksi Purjehtijan kiinnostus ja taidot riittää ruokaankin, Valokuvaajalta puuttuu tuon alan työkokemus. Onneksi sukupuolijako on tuossa suhteessa poistunut, ja iso osa nuorista miehistä on sekä kiinnostuneita että taitavia ruuanlaitossa.

Ruuan ja juoman sukupuolijako on ollut itselleni kova pala. Niin kauan kuin muistan, tai paremminkin niin kauan kuin minulle on alkoholia tarjoiltu, olen inhonnut lauseita: otetaan me oluet, konjakit … ottaako tytöt sideriä, likööriä … . Mieluummin sen oluen, kiitos. Sama on koskenut joitain mökkielämän piirteitä: kauniina kesäpäivänä laitetaan kattoa, maalataan taloa tai mitä ikinä, mutta seurueen naisihminen huomaakin tekevänsä keittiössä, pahimmillaan äärialkeellisessa, sitä iänikuista ruokaa. Mieluummin teen kattoa kuin käytän kauniin kesäpäivän sisällä ruuanlaittoon. Niin ja se ulkogrilli, jopa nykyajan kesämainoksissa mies on lähes aina se joka hoitaa grillaamisen. Haloo, toivottavasti hän tekee myös ne tylsemmät työt ja etenkin sisällä keittiössä tehtävät.

Meillä on myös aina keskusteltu ruuasta, analysoitu sitä mitä syödään. Mietitty parannusehdotuksia, puitu heikkouksia, muisteltu menneitä annoksia ja suunniteltu tulevia. Sukujuhlien keskeinen juttukin on ollut ruoka, välillä huvittavuuteen asti. Valokuvaaja ei ehkä ole ainoa, joka kokee outona, jopa negatiivisena, ruuan(laittajan) arvosteluna, kun ruokapöydässä kehitellään parannuksia lautasella jo olevaan annokseen.

Paistoin muuten elämäni ensimmäiset muikut. Nizzasalaattia muikuilla. Muikku ei ole ollut minun kalani. Olen silakkaseuduilta kotoisin. Nizza ja muikut ei ollut lopulta tyhmempi juttu. Muikku on kuulema talvisesongissa ja Nizza aina jees. Yhdistelmästä ei tullut mieleen Promenade des Anglais, lähinnä torikauppias Kuhmoisista, mutta ihan hyvää..

Viikon paras oli kuitenkin marokkolaistyyppinen liha-linssikeitto. Kikherneitä, linssejä, tomaatteja, korianteria, inkivääriä, persiljaa ja naudan paistia. Minun juttuni on aina ollut tukeva keitto, paljon aineksia. Vetinen liru ei ole hyvää.

Pari ongelmaa on soveltavassa keittiössäni tullut esiin. Tarvisin lisää tilaa ja hedelmien ostossa olen amatööri: mistä tiedän onko hunajapomelo, hyvästä ulkokuoresta huolimatta, ihan iskussa enää, tai granaattiomena tai avocado tai mango tai …. ulkonäkö ja sormituntuma on nyt pettänyt useamman kerran. Samaten lihan korvikkeet rassaa, nyhtökaura, härkis … kasvikset kasviksina, ei valmiiksi prosessoituina. Prosessoin ne sitten itse eli nuo reseptit jäävät nyt pois.

Tänään silti nyhtökaura/peruna versio eteläafrikalaisesta bobotiesta. Hedelmien käyttö ruuassa on muuten hauskaa. Aprikoosi, mango, rusinat …. sääli vaan että suomalaiset hedelmät rajoittuvat tuossa suhteessa lähinnä omenoihin ja luumuihin, muita en ainakaan nyt keksi.

Bobotiesta tuli mieleen ruokapuolen ”magnum opus” : The Oxford Companion to Food. Kirjoittaja Davidson oli ruuasta innostunut diplomaatti, jonka diplomaattikarriääri oli huomattavasti lyhyempi kuin gastronomin karriääri. Kirjasta löytyy hakusanan ”Finland” yhteydessä jopa maininta mämmistä, vaikka muutoin tuo teksti on lyhyt.

Nyt aamupalaa, hyvinvointitalouteen syventymistä ja valitsemaan päivän hiihtoreittiä. Ja oikeesti, hiihto ei ole minulle se ”number one”, paitsi ehkä kauniin lumisen metsän vuoksi, mutta ulkona on kivaa ja kaikki muu on sattuneesta syystä tauolla.

Marjaana

One Comment Lisää omasi

  1. Leila Parkkulainen sanoo:

    Itsekkään en ole koskaa pitänyt ruuan laitosta ja syöminen on aina ollut sellainen välttämätön jotta verensokeri pysyy hyvällä tasolla että jaksaa taas puuhastella. Kaupassa käynti myös pakon sanelemaa. Mutta kotitöistä olen aina tykännyt varsinkin siivoamisesta, kiva nähdä esim. ikkunan pesun jälkeen työnsä jälki. Hienoa kun on puhdasta. Enkä myöskään ole koskaan miettinyt sukupuolijakoja näissä hommissa, kukin tekee mitä osaa , kerkeää tai on vuoro. Grillaaminen on on tylsää joten miehet voivat vallan hyvin sen hoitaa ilman että pahoitan mieleni, vaikka olisivat aina mainoksessakin. Miehet pitää siitä. Sitäpaitsi on paljon hyviä kokkeja ja muuten vain ruuan laittajia jotka ovat miehiä , ja hekin tekevät ne tylsemmätkin työt.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s