Viimeisiä vapaita aamuhetkiä. Kuva näyttää siltä kuin kyseessä olisi vähintään Tolstoi tai muuta kehittävää kirjallisuutta, mutta takaan ettei ole. Kirja on Candice ”sexandthecity ” Bushnellin Hissillä huipulle. Ihmisen täytyy olla lahjakas suoltaakseen 557 sivua sexandthecity-tyyppistä tekstiä. Ei tuolla Nobeleita voiteta, mutta se myy ja viihdyttää, se siitä.
Toinen asia mihin olen vapaina käyttänyt aikaani on Crownin kolmas kausi. Otan sen siinämäärin totena, vaikka se on käsikirjoittajan ja tiimin tuotos, että entistä autistisempi, tai lähinnä omista tunteistaan vieraantunut, kuningatar ja patavanhoillinen seurakunta siinä ympärillä ärsyttää suunnattomasti. Olisikohan löytynyt lastensuojeluviranomaista ja perheterapeuttia puuttumaan tuohonkin perhetilanteeseen ja perillisten elämään. Paljon surua ja käsittämättömyyksiä olisi ehkä voitu välttää.
Tavallisten talliaisten elämään mennäkseni, olin eilen Valokuvaajan kanssa järviespoossa. Valokuvaaja käveli, minä juoksin ylämäet ja seuran vuoksi edestakaisinkin, kun kerran kimpassa liikkeelle lähdettiin. Jyrkähkössä ylämäessä tuli vastaan meitäkin vanhempi pariskunta: ”Katseltiin tuolta ettei taida tuntua missään tuo ylämäkeen juokseminen.” Vastasin että tuntuu, mutten kertonut että yhtään lisämetriä en olisi jaksanut. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Hyvälle mielelle tulin joka tapauksessa. En liikunnasta vaan, että joku kehui suoritustani. Päivän opetus: kannattaa pienestäkin syystä sanoa jotain kivaa vieraille ihmisille. Siitäkin huolimatta, että sinua katsottaisiin vastaukseksi kuin kahelia, taskuvarasta, kohteesi vaihtaisi junassa/bussissa toiselle penkille tai muuta vastaavaa. Jollekin voit siinä tehdä jättimäisen palveluksen. Ei voi tietää ennen kuin on kokeillut.
Ukko ja sen akka toivottavat tässä kuitenkin jokaiselle säädylle asianmukaista, rauhallista ja, jos säkä käy, jopa onnellista vuotta ja vuosikymmentä 2020.
Huskynharmaat hiukset 