Venäläisen kirjallisuuden viikko

Hyvä viikko. Muutakaan ei voi sanoa. Aikaa lukea ja kirjoittaa. Muutkin asiat ovat lähteneet etenemään.  Ei omasta ansiostani vaan ihan muuten vaan. Tuttavan kanssa keksittiin käyttää yksi aamuista Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa. Suosittelen. Salia ei täytetä kokonaan, mutta mahduimme mekin mukaan vaikka keksimme ajatuksen klo 8 ja treenit alkoivat klo 10. Olen myös lukenut lähes…

Sohvan syvin olemus

Olen majoittunut Sohvan nurkkaan. On satunnaisia ekskursioita sinne tänne, mutta Sohva on kotini. Kirjat, Netflix, ruokaa. Kaikki ulottuvillani. Pää lepää. Käden lisäksi. Valokuvaajan kanssa on ollut puhetta Sohvan eliminoimisesta Pölypesänä, Passivoijana, Tunkkalana. Se vaihdettaisiin Reippaaseen, Raikkaseen ja Ryhdikkääseen tulevaisuuteen. Jee, ei se nyt ainakaan tänään tapahdu. Sohvalta katson Netflixin Sex Educationin ykköskauden ja siirryn Bollasta…

Yksikätinen yökirjoittaja ja kirjat

Normaali vuorokausirytmi hyppäsi murtuneen ranteen mukana kaivoon. Sinänsä en asiasta välitä: yö on ihmisen parasta aikaa, edesmennyttä Mattia mukaillen, joka tosin puhui elämästä eikä yöstä. Aamuyö on taas kirjoittamisen kannalta hyvää aikaa, on kirjoituskäsiä käytössä yksi tai kaksi. En varmaan olisi saanut kirjoittamisen opintojakaan kasaan ellei olisi aamuöitä. En paljon muitakaan opintoja. Öisin olen myös…

”Eniten vituttaa kaikki”

Se on taulu. Ei siis mitään henkilökohtaista. Vaan että onpas. Murtui ranne viikko sitten ja kirjoittelen tätä nyt yhdellä kädellä, koska vasen käsi on kipsattu kummalliseen peukalo yläkanttiin -asentoon ja käsi kääntyy lähinnä olkavarresta. Mutta oikeesti: sinänsä pikkujuttu. Ja oikeesti: tämä saattaa olla elämän kokonaisuuteni kannalta hyödyllistä, kunhan vain keksin miten pidän kiinni tanssitunneista, satunnaisesta…

Arki alkaa

Viimeisiä vapaita aamuhetkiä. Kuva näyttää siltä kuin kyseessä olisi vähintään Tolstoi tai muuta kehittävää kirjallisuutta, mutta takaan ettei ole. Kirja on Candice ”sexandthecity ” Bushnellin Hissillä huipulle. Ihmisen täytyy olla lahjakas suoltaakseen 557 sivua sexandthecity-tyyppistä tekstiä. Ei tuolla Nobeleita voiteta, mutta se myy ja viihdyttää, se siitä. Toinen asia mihin olen vapaina käyttänyt aikaani on Crownin…