Oman elämänsä Aurorat

Kävin omalla ”hiihtolomaviikollani”, eli olin töissä muttei tarvinnut ajella Tammisaareen, katsomassa Auroran. Mikä siinä onkin, etten yleensä halua katsomaan kotimaisia leffoja. Ei se ole ”suomalaisuus” sinänsä. Jostain syystä vain iso osa näkemistäni kotimaisista elokuvista on ollut jotenkin ahdistavia. En halua elokuvissa ahdistua kenenkään puolesta. Tosikko kun todistetusti kuulema olen. Totta, ajattelen elokuvissa lähes aina miten tuon kestäisi jos oikeassa elämässä noin kävisi.

Eihän Aurorakaan, huvittavista käänteistä huolimatta, mikään komedia ole. Ei häädössä, pillereillä tehostettujen lärvien vetämisessä,  turvapaikanhakijoiden kohtelussa, rasismissa, keskiluokkaisuudessa, kun sitä katsoo jostain saavuttamattomuuden reunalta, mitään komediallista ole. Tai no, keskiluokkaisuudessa voi ollakin. Solsidan ei ollut ihan suotta suosittu, tosin enimmäkseen keskiluokkaisten itsensä joukossa. ”Jag vill bli granibo så hårt att huvu´snart int´ kestää ….” löytyy täältäkin. Elämän normaalia tragikomikkaa leffassa sitä vastoin on paljon.

Auroa on elokuvana ihan ok. Alkuun ajattelin, että nyt mennään hitaalla, mutta loppua kohden elokuva suli virtaavammaksi. Ei ahdistanut . Kiitos toki ohjaajan ja käsikirjoittajan,  mutta myös sen, että kaikki ne tosielämän Aurorat, joita olen tuntenut, ovat löytäneet lopulta ”happy endin”, vastuun ennen kaikkea itsestään, mutta myös lapsistaan, perheistään ja kyvyn auttaa myös muita. Joku tuki ja hyvä käänne siihen yleensä tarvitaan, mutta lopulta yksi Aurora voi saada todella paljon hyvää aikaan. Ehkä enemmän kuin ne, joilla siihen reaalisesti olisi paremmat lähtökohdat.

Ehkä Auroroita, tosin ilman kaikkia negatiivisia kehitysvaiheita, saisi olla enemmänkin. Nenänvartta pitkin katsomista, tärkeyttä, vallanhimoa, ahneutta, sotahulluja, rasisteja, oman elämänsä annebernereitä (lipsaus mikä lipsaus) ja ties mitä muuta ikävää on tässä maailmassa jo ihan tarpeeksi.

Elokuvassa käännetään myös suomalaisen rasistin stereotypia hyvin uuteen kuosiin. Jotain surullisen tuttua oli siinäkin, kun olen itsekin ollut vastaanottokeskuksessa töissä, etteivät ongelmat tunnu vuosien myötä muuttuneen miksikään. Päätöksenteko turvapaikka-asioissa on vain entistä kohtuuttomampaa.

Kotiin tultuani mietin taas kerran tukiperheeksikin rupeamista. Valokuvaajaa täytyy ehkä vähän vielä pehmittää ….

PS: Mimosa Willamo on todella hyvä Aurora

 

 

 

2 Comments Lisää omasi

  1. Marjut Lindroos sanoo:

    Aurorasta: käytiin katsomassa yhdessä siippani kanssa. Alussa tuntui, että emme taida olla kohderyhmää…mutta pian sulauduimme joukkoon. Rovaniemen betonilähiön tytöt oli mielestäni ehkä vähän liian fiinejä, HP : n isä ehkä vähän liioiteltu jne. mutta hyvät roolitukset kaiken kaikkiaan. En ole ehkä ihan ”neutraali” arvioissani, ohj & käsikirj Miia on mieheni veljen miniä. Joten : on niin Miian näköinen teos!
    Olen ollut vuosia maahanmuuttajan ystävänä, kurssin käynyt ja kaikkea. Vetänyt mamunaisille jumppaa, hankkinut rahaa, jolla vuokrattiin pieni uima-allas, käytiin Tallinnassa jne. Osani tein, nyt on heidän vuoronsa…kotoutumiseen tarvitaan omaakin panostusta…terveisin Marjut
    P.S. kivoja stooreja kirjoittelet

    Liked by 1 henkilö

  2. Marjaana sanoo:

    Kiitoksia. Olen näissä kirjoitushommissa ja kirjoittamisen opiskeluissa tullut siihen pisteeseen, että on jo lähes pakko kirjoittaa jotain ihan oman mielenterveyden vuoksi. Välillä tulee osuvampaa tekstiä, välillä vähemmän osuvaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s